Sähkön kilpailutus kannattaa!

 

Sähkön kilpailuttaminen säästää siis sinulle selvää rahaa. Kilpailuttamisen avulla sähkölaskusi saattaa laskea kymmenillä tai sadoilla euroilla vuodessa riippuen kotitaloutesi sähkönkulutuksesta.

Omakotitalon sähkölämmitys vie leijonanosan laskusta

Sähkön kilpailutus kannattaa aina. Kilpailuttamisen tuoman säästön suuruus vaihtelee oman kulutuksesi mukaan: mitä enemmän kulutat sähköä, sitä enemmän säästät kilpailuttamalla sähköntoimittajat.

Eri sähköntoimittajien hintojen vertailu kannattaa erityisen hyvin siinä tapauksessa, että asut sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Sähkölämmitteisessä talossa lämmityskustannukset vievät tyypillisesti yli puolet koko vuoden sähkönkulutuksesta.

Myös kerrostalossa asuvan kannattaa kilpailuttaa sähkösopimua

Kerrostalon asukas ei tietenkään maksa suoraan kotinsa lämmitystä, koska lämmitys maksetaan yhtiövastikkeen muodossa. Sen vuoksi asukkaan sähkölasku on keskimäärin omakotiasukasta alhaisempi.

Toisaalta kotien sähkönkulutus on jatkuvasti noussut, kun erilaisten sähkölaitteiden määrä kodeissa on kasvanut vuosien varrella. Esimerkiksi itse asun 1970-luvulla rakennetussa kerrostalossa, jota rakennettaessa ei selvästikään ole varauduttu nykyisenkaltaiseen sähkönkulutukseen: kaikissa huoneissa on aivan liian vähän pistorasioita, minkä vuoksi huoneiden nurkat ovat täynnä jatkojohtoja.

Sen vuoksi myös kerrostaloasukkaat maksavat nykyään melko suurta sähkölaskua. Se taas tekee sähkösopimuksen kilpailuttamisesta jatkuvasti aikaisempaa paremmin kannattavaa.

Näin kilpailutat sähkösopimuksen

Sähkösopimusten ja sähkön hinnan vertailu onnistuu helpoimmin netissä. Tarvitset ainoastaan oman sähkölaskun sisältämät tiedot voidaksesi vertailla eri toimittajien tarjouksia ja hintoja.

Kun olet päätynyt tekemään sähkösopimuksen uuden sähköntoimittajan kanssa, huolehtii uusi sähkönmyyjä sopimuksen siirrosta. Uusi sähköyritys sanoo irti vanhan sopimuksesi ja tarkistaa verkkoyhtiöltä tarvitsemansa tiedot. Kahden, kolmen viikon kuluttua saat sähköyhtiöltä vahvistuksen uudesta sopimuksesta.

Kilpailutus, tarjousten pyytäminen ja sähkönmyyjän vaihtaminen ovat luonnollisesti maksuttomia. Sähköyhtiöt eivät saa myöskään periä sinulta mitään laskua vaihdokseen liittyvästä mittarinluennasta, mikäli et ole vaihtanut sähköyhtiötä viimeisten 12 kuukauden sisällä.

Kilpailuttaminen koskee vain sähköenergiaa

Sähkölasku muodostuu kahdesta eri komponentista:

  • sähkönergiasta
  • siirtopalvelusta

Sähkön kilpailutus koskee vain sähköenergian osaa – siirtopalvelu on ns. luonnollinen monopoli, eikä sitä voi kilpailuttaa. Sähkön siirrosta vastaa aina paikallinen verkkoyhtiö.

Energian ja siirtopalvelun osuus laskun loppusummasta vaihtelee eri asiakasryhmien välillä. Usein kilpailuttaminen koskee noin 40-50 prosenttia laskun loppusummasta. Tästä huolimatta kilpailuttaminen kannattaa aina!

Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *