Säästä lomamatkalla

Moni voisi kuvitella, että tiukassa rahatilanteessa matkailu olisi suljettava pois tehtävälistalta. Näin ei kuitenkaan ole. Lomamatkailu on mahdollista myös pienemmällä budjetilla, kunhan jaksaa nähdä vähän vaivaa edullisimpien vaihtoehtojen löytämiseen.

1. Tarkkaile tarjouksia ja äkkilähtöjä.

Varhainen lintu madon nappaa – sääntö ei täysin päde matkailubisnekseen. Lyhyellä varoitusajalla voi yllättäen löytyä halpoja äkkilentoja tai pakettimatkoja. Halpalentoyhtiöiden hinnat voivat heitellä rajustikin viikon sisällä. Olet varmaan huomannut, että ihmiset yrittävät hankkiutua esimerkiksi käyttämättömistä risteilykorteistaan eroon jopa ilmaiseksi. Tarkkaavaisuus kannattaa. Ota siis tavaksesi tarkistaa matkatarjoukset monta kertaa viikossa ja pidä matkalaukku käden ulottuvilla.  Joskus hitaammat matkustusmuodot ovat edullisempia ja ekologisempia kuin lentäminen. Jos haluat vierailla kerralla useammassa kohteessa, muista että esimerkiksi Keski-Euroopassa juna-ja bussimatkailu on suomalaiselle hyvin edullista.

2. Suosi vähemmän trendikkäitä kohteita.

Ole rohkea, ja matkusta sinne minne muut eivät mene. Esimerkiksi talouskriisin kourissa pyristeleviin maihin matkustaminen voi olla kannattavaa. Näin voit antaa tukesi myös Euroopan taloudelle.

Rahaa voi säästää myös sijoittamalla matka sesongin ulkopuoliseen ajankohtaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että matkaa ei kannata suunnitella heinä-elokuulle tai jouluksi. Sesongin ulkopuolella matkustamisesta koituu muitakin hyötyä raha- saat todennäköisesti myös parempaa palvelua, kun myyjät eivät ole stressaantuneita.

3. Mene itään, älä länteen

Nyrkkisääntö Euroopan matkaajalle: itään on halvempaa matkustaa kuin lähteen ja idässä on lähes aina edullisempaa kuin lännessä. Idästä löytyy hiekkarantaa, urbaania tunnelmaa ja historiaa aivan samalla tapaa kuin lännestäkin.  Edulliselle rantalomalle haikailevan on viisaampaa suunnata vaikkapa Kroatiaan kuin Espanjaan.

4. Majoitu hostellissa tai pienemmässä majatalossa hotellin sijaan

Hostellimajoituksen valitsemalla voit helposti säästää kymmeniä, jopa satoja euroja. Hostellissa majoittumalla voit säästää rahaa myös ruokakuluissa. Niistä löytyvissä keittiöissä voi nimittäin kokata ainakin osan reissun aterioista itse.

Myös esimerkiksi couchsurfing kaltaisten palveluiden käyttäminen kannattaa.

5. Jaksa vertailla hintoja myös paikan päällä.

Mukana kulkeva älypuhelin tai Lonely Planetin kaltainen omatoimimatkailijan opas on budjettireissaajan ystävä. Niistä löydät edullisten ja testaamisten ravintoloiden kuvauksia ja osotteita.

Älä nälän yllättäessä mene heti ensimmäiseen vastaantulevaan turistiravintolaan, vaan kulje syrjäkaduille. Paikallisten suosimissa paikoissa ruoka on yleensä edullisinta ja tunnelma huipussaan.


Jätä kommentti

Your email address will not be published. Required fields are marked *